#


« Takaisin

Äiti kiittää koulua ja vapaaottelija Makwan Amirkhania tyttärensä kiusaamiseen puuttumisesta.


15.10.2016

VANTAALAISTA Neaa 12, kiusattiin ala-asteen ensimmäiseltä luokalta lähtien. Kiusaajina olivat samaa koulua käyneet pojat.

– Häntä pidettiin nyrkkeilysäkkinä ja sylkykuppina, äiti Jaana Honkonen kertoo.

Tytön ollessa viidennellä pojat uhkasivat raiskaamisella. Tytön hiuksia revittiin ja häntä päin räpsittiin kumilenkkejä.

Alakoulussa luokan tytöt puolestaan eivät päästäneet Neaa mukaan leikkeihinsä.

Kiusaamisen myötä koulusta tuli tytölle pelottava ja ahdistava paikka, jonne hän ei halunnut enää mennä.


ÄIDIN mukaan alakoulussa ei puututtu riittävän tehokkaasti kiusaamiseen, minkä takia se jatkui kuuden vuoden ajan.

– Kouluun lähteminen on ollut sellaista henkien taistelua. Kun näkee, ettei tytöllä ole hyvä olla, se vaikuttaa koko perheeseen.

Tyttären tuska on tuntunut pahalta myös äidistä, joka on seurannut tilannetta koko ajan vierestä.

Nea aloitti seitsemännen luokan tänä syksynä uudessa koulussa. Samalle luokalle siirtyi myös yksi kiusaajista ja hetken aikaa näytti siltä, että raju kiusaaminen jatkuu myös yläasteella.


TILANNE on äidin mukaan kuitenkin parantunut, kiitos uuden koulun puuttumisen ja vapaaottelija Makwan Amirkhanin kouluvierailun.

Amirkhani tuli Nean mukana kouluun viime viikolla. Amirkhani seurasi koulupäivän kulkua ja puhui luokalle koulukiusaamisesta.

Honkonen uskoo Amirkhanin vierailun vaikuttaneen siihen, että kiusaaminen laantui.

– Uskon, että Makwanin vierailu koulussa ja se, kun hän puhui koulukiusaamisesta, auttoivat todella paljon. Sen jälkeen kiusaaminen vähentyi.


AMIRKHANI ei halunnut kommentoida vierailua Ilta-Sanomille, koska hän ei halua itselleen tapauksesta julkisuutta. Amirkhani on aiemmin julkisuudessa kertonut olleensa itse koulukiusattu. Sosiaalisessa mediassa hän on vedonnut lasten vanhempiin kiusaamisen lopettamiseksi.

– Lapset tekevät asioita, joiden seurauksia he eivät tiedä. Eivät lapset tiedosta sitä, mitä kiusaaminen aiheuttaa toiselle, muuta kuin pahan mielen, Amirkhani kirjoitti Facebookissa syyskuussa.
 

 

On vanhempien työ kertoa lapselle kiusaamisen vakavuudesta ja siitä, että se on asia mistä ei tingitä.

– On vanhempien työ kertoa lapselle kiusaamisen vakavuudesta ja siitä, että se on asia mistä ei tingitä.

Kiusaamisen vähentymiseen on vaikuttanut myös uuden koulun tehokas puuttuminen Nean kokemaan kiusaamiseen, Honkonen kehuu.

– Kilterin koulu puuttui kiusaamisen heti.

Nea on joutunut olemaan usein poissa koulusta kiusaamisen takia, minkä takia hän jäi opinnoissaan jälkeen.

Koulu on kuitenkin tukenut tyttöä ja auttanut ottamaan muita oppilaita kiinni.


KILTERIN koulun rehtori Ulla Tolonen kertoo, että kiusaamiseen puututaan koulussa välittömästi.

– Meillä ei ole yhtä tiettyä tapaa, jolla asioihin puututaan, koska jokainen tapaus on erilainen. Ei voi siis sanoa, että toimitaan kaavamaisesti joka kerta tietyllä tavalla. Kun saamme kiusaamisesta tiedon tai huomaamme sen itse, sitä käsitellään ja käydään läpi yhteistyössä koulun ja kodin kanssa.
 

 

Oppilaiden ryhmäyttämiseen käytetään paljon aikaa, jotta oppilaat tutustuvat toisiinsa ja ymmärtävätsekä hyväksyvät erilaisuutta.

Kiusaamista käsitellään osapuolten kanssa keskustelemalla ja palavereissa.

– Oppilaiden ryhmäyttämiseen käytetään paljon aikaa, jotta oppilaat tutustuvat toisiinsa ja ymmärtävät sekä hyväksyvät erilaisuutta, Tolonen kertoo.

Ina Kauppinen

« Takaisin