#


« Takaisin

Hyvinvointivaltio, tasa-arvo ja ympäristö – Nuorten avaimet valoisampaan tulevaisuuteen.


15.03.2017

Tuoreen Nuorisobarometrin aiheena on tulevaisuus. Tutkimuksen keskeisin havainto on sosiaalisen epäluottamuksen lisääntyminen nuorten keskuudessa. Suomen valoisaan tulevaisuuteen uskoo  55 prosenttia haastatelluista. Vaikka usko omaan tulevaisuuteen on vahvistumassa, sosiaalinen luottamus Suomen tulevaisuuteen asuinmaana on selvästi heikentynyt.

Juopa toivotun ja todennäköisen tulevaisuuden välillä kasvaa. Nuorisobarometrin mukaan nuoret kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta sen säilymiseen tulevaisuudessa ei uskota. Samoin nuoret toivovat tasa-arvon ja ympäristön tilan kohentuvan tulevina vuosina, mutta eivät jaksa uskoa siihen.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden teemana on Yhdessä.  Nuorisobarometrin tulosten perusteella 100-vuotias Suomi ei kuitenkaan näyttäydy nuorten sukupolvien Suomena.

Nuorisobarometri tarjoaa päättäjille kattavaa ajantasaista tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Barometrista käy esimerkiksi ilmi, että materiaalinen hyvinvointi ei yksinään takaa elämän mielekkyyttä: Sosiaaliset suhteet, terveys, työn mielekkyys ja hyvinvoiva ympäristö nousevat nuorten vastauksissa hyvää elämää määrittäviksi tekijöiksi.

Jotta tulevaisuuden Suomi olisi myös tällä hetkellä nuoruuttaan elävien sukupolvien Suomi, tulisi päätöksentekoa ohjata hyvinvointivaltion säilymisen edistämiseen sekä tasa-arvon ja ympäristön tilan kohentamiseen. Kauaskantoinen päätöksenteko on lopulta taloudellista hyvinvointia edistävää politiikkaa, mikäli nuoruuttaan nyt elävät sukupolvet kokevat mielekkään ja merkityksellisen elämän olevan mahdollista tulevaisuuden Suomessa.

Nuorisobarometri: Vähistä nuorista on huolehdittava

Nuorten määrä ja osuus väestössä vähenee kaiken aikaa.  Vuonna 2016 syntyi Suomen itsenäisyyden ajan määrältään pienin ikäluokka. Nuorisobarometri osoittaa kiistatta, että nuorten sukupolvien tie työelämään ja perheellistymiseen on epävarmempi ja pidempi kuin aikaisempien sukupolvien.

Jokaisen nuoren hyvinvointi tärkeää. Jo pelkästään väestön huoltosuhteen ja eläkejärjestelmän kestävyyden näkökulmasta nuorten sukupolvien olisi koettava tulevaisuuden Suomi omakseen. Vaikka Nuorisobarometriin kiinteästi liittyvät tilastot osoittavat keskimääräisen hyvinvoinnin nousun, sosioekonomiset, alueelliset ja sukupuolten väliset erot ovat kuitenkin suuria. Nuorten yleisimmät pelot, jotka rapauttavat sosiaalisen luottamuksen tunnetta, liittyvätkin työttömyyteen, terveyteen, talouteen, yksinäisyyteen ja ympäristöön.

Nuorisokeskukset nuorten osallisuuden mahdollistajina

Osallisuuden kokemukset kasvattavat sosiaalista luottamusta, siinä missä epäusko omiin vaikutusmahdollisuuksiin kirvoittaa sosiaalista epäluottamusta. Nuorisokeskuksissa tehtävä nuorisotyö pyrkii suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti parantamaan viime vuosina alaspäin notkahtanutta nuorten yhteenkuuluvuuden ja sosiaalisen luottamuksen tunnetta.

Nuorten osallisuuden vahvistaminen on keskeisellä sijalla epäoikeudenmukaisuuden kokemusten, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisyssä ja yhteisöllisyyden kokemusten vankistamisessa. Nuorten parissa tehtävä työ ja erilaiset palveluratkaisut ovat olennaisia välineitä nuorten osallisuuden edistämisessä niin heitä itseään koskevissa asioissa kuin laajemminkin yhteiskunnallisen osallisuuden ja osallistumisen mielessä. Nuorisokeskuksissa nuorten parissa tehtävä työ kiteytyy nuoren sosiaaliseen vahvistumiseen,  jossa painotuksina ovat nuorten vuorovaikutustaitojen, itsetunnon ja itsensä arvostamisen sekä osallisuuden tukeminen.

Kannustammekin kaikkia nuorten parissa töitä tekeviä tutustumaan Suomen nuorisokeskusten tarjontaan. Nuorisokeskukset todellakin ovat innostava kohtaamispaikka!

« Takaisin